Amsterdamissa vuonna 2004 perustettu Ehkä-tuotanto on tänä vuonna 20-vuotias! Merkkivuoden kunniaksi toteutetaan Even Minnin ja Anna Torkkelin toimittama tekstikokoelma, joka julkaistaan XS-festivaalilla joulukuussa 2024. Juhlajulkaisun tekstit liittyvät taiteen tekemiseen, vastaanottamiseen ja taidetyön yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Projektissa ovat Minnin ja Torkkelin lisäksi mukana taiteilijat ja kirjoittajat Aurora Ala-Hakula, Niko Hallikainen, Matias Loikala, Milka Luhtaniemi ja Anna Mustonen.
Maistiaisena julkaisemme nyt Anna Torkkelin kirjoittaman tekstin Ehkä-tuotannon ja Nykytaidetila Kutomon historiasta.
Kuvat: Ai Koyama (Tashi Iwaoka ja Anna Torkkel, Amsterdam 2005), Even Minn
To read the text in English, please scroll down!
Anna Torkkel: Ehkä tarkoittaa mahdollisuuksia
Raotan tässä tekstissä Ehkä-tuotannon alkua, Nykytaidetila Kutomon perustamista sekä 20-vuotiaan yhteisön vaiheita ja nykyhetkeä, jotka limittyvät kaikki omaan taiteelliseen työhöni ja elämääni. Teksti liikuskelee teoksista taidetilan pyörittämiseen sekä tuotantotoimintaan vapaalla kentällä painottuen yhteisön ensimmäiseen kymmenvuotisjaksoon. Halusin aikajanan piirtämisen lisäksi avata taustalla vaikuttavia asioita, kuten tekemisen tapoja, taiteellisia valintoja ja kiinnostuksen kohteita sekä inhimillisiä tekijöitä ja omakohtaisia motiiveja, joilla on mielestäni merkittävä osuus Ehkä-tuotannon muotoutumisessa.
Uuden tanssin ja esitystaiteen vapaa ryhmittymä Ehkä-tuotanto syntyi innostuksesta, kiinnostuksesta ja ystävyydestä mutta myös henkilökohtaisesta ajatuksesta, että taiteilijana oli luotava itse oman työnsä olosuhteet. Toiminnan kehittymisen mahdollisti pitkäjänteisyys, tahto ja rohkeus, ja sen jatkuvuuden taas periksiantamattomuus ja väsymätön idealismi. Kirjoitukseni ei ole kaiken kattava historiikki vaan ennemminkin nippu kokemuksia ja muistoja – valikoima tärkeitä tapahtumia Ehkän tarinan varrelta. Tekstin ulkopuolelle jää väistämättä paljon yksityiskohtia ja huomionarvoisia hetkiä.
Pääosassa vapaus
Ehkä-tuotannon perustamisen aikoihin vuonna 2004 asuin Amsterdamissa ja olin työskennellyt tanssin kentällä jo useamman vuoden. Halusin kehystää taiteellisen työni jotenkin, mutta en haaveillut oman companyn tai ensemblen perustamisesta vaan jostain vapaammasta ja joustavammasta.
Ystävystyin esitystaiteilija Tashi Iwaokan kanssa, ja saimme ajatuksen taiteellisten töittemme yhteen kietomisesta. Pohdimme, että yhteinen nimittäjä voisi muodostaa ikään kuin sateenvarjon teosten ja projektien ylle ja toimia ”tavaramerkkinä”. Yhdessä teoksista rakentuisi jatkumo, josta voisi alkaa piirtyä esiin tiettyjä työtapoja, ehdotuksia, estetiikkoja, tekijöitä ja paikkoja. Sateenvarjon alla teokset tulisivat nähdyiksi osana laajempaa kokonaisuutta sen sijaan, että ne palautuisivat ainoastaan yhden henkilön nimiin. Sana ”ehkä” valikoitui sen sisältämän myönteisen potentiaalin, avoimuuden ja ei-tietämisen takia. ”Ehkä” ei lukitse tai väitä mitään vaan tuo esiin eri suuntia ja ilmaisee jonkin mahdollista tapahtumista tai toteutumista. ”Ehkä” on kuin taiteellinen prosessi.
Ensimmäisinä vuosina 2004–2008 Ehkä-tuotannon toiminta muodostui yksittäisistä esityksistä ja projekteista Amsterdamin ja Turun lisäksi muun muassa Helsingissä, Kemiössä, Kuopiossa, Kustavissa ja Pyhäjärvellä. Teimme Iwaokan kanssa useita teoksia eri esitystiloihin yhdessä ja erikseen, minkä lisäksi organisoin esitysvierailuja, koollekutsuin sarjan kansainvälisiä kollektiiviprojekteja ja tuotin kantaesitysteoksia. Ehkä-tuotannon ensimmäinen teos ja ensimmäinen yhteisohjauksemme Iwaokan kanssa oli CARLO FOR EVER, joka käynnisti uuden vaiheen myös omassa taiteellisessa työssäni. Amsterdamissa keväällä 2005 kantaesitetty sooloteos aloitti vapautta ja sen rajoja eri näkökulmista käsittelevän esitystrilogian, jonka muut osat ovat Olen lintu (2007) ja Ihana maailma! (2007).
CARLO FOR EVER -teoksen nimi viittaa hollantilaisen Dirk-ruokakaupan halpaan Carlo-suklaalevitteeseen ja siihen kytkeytyviin pohdintoihimme muun muassa halusta, riippuvuudesta ja salaisuuksista. Soolon koreografia rakentui erilaisten olomuotojen kehollistamisesta, performatiivisista teoista sekä liikkeellis-mielikuvallisiin tehtäviin uppoutumisesta. Teoksessa on esimerkiksi kohtaus, jossa esiintyjä istuu kirjoituspöydän ääressä ja pyrkii suorittamaan kuutta eri asiaa samanaikaisesti: hän laulaa, kirjoittaa oikealla kädellä ja liikuttaa vasenta kättä ilmassa tasaisesti, lyö oikealla jalalla tahtia samalla kun vasen jalka liikkuu sattumanvaraisesti sekä ottaa katsekontaktia yleisöön. Kutsuimme tehtävää nimillä ”mahdoton tehtävä” ja ”six elements”.
Toisessa teoksen keskeisessä kohtauksessa esiintyjä liikkuu tilan poikki lattiatasossa kuin ulkopuolisen voiman tai narujen vetelemänä. Tehtävässä esiintyjän kehon osat imautuvat eri suuntiin ensin hitaasti, sitten miellyttävästi autopilotilla ja lopulta kontrolloimattomasti. CARLO FOR EVER -teoksessa kiteytyi senaikainen ehdotuksemme koreografiasta ja näyttämöstä, joka sulautti yhteen uutta tanssia, performanssia, butoh’a ja kitsch-estetiikkaa. Teoksen käsitteellis-anatominen suhde kehollisuuteen ja liikkeeseen sekä fyysisten olomuotojen ehdottomuus olivat leimallisia piirteitä myös seuraavissa produktioissamme.
Kollektiiviset työtavat toiminnan perustana
Amsterdamissa kiinnostuin kollektiivisista työtavoista ja prosessinomaisesta työskentelystä, ja halusin toteuttaa jotain vastaavaa Suomessa. Jaettu tekijyys, auteurin häivyttäminen ja huomion suuntaaminen työryhmän taiteelliseen prosessiin kiehtoivat. Vuonna 2005 ideoin ja koollekutsuin ensimmäisen Ehkä-tuotannon kollektiiviprojektin työnimellä Kemiö-projekti, johon pyysin mukaan tanssitaiteilijat Jouni Järvenpään, Eeva Muilun ja Maija Reeta Raumannin sekä esitystaiteilija Tashi Iwaokan. Kemiö-projektin konseptina oli syventyä prosessiin, jota ei kannattelisi yhden tekijän valmis visio vaan kunkin osallistujan ehdotukset, kysymykset ja harjoitteet. Tavoitteena oli, että työryhmän työskentely pohjautuisi myös prosessin itsensä synnyttämiin materiaaleihin, jotka pulpahtelisivat jaetuista hetkistä.
Työskentelimme ja asuimme kuukauden Kemiönsaaren Mjösundin vanhalla kyläkoululla ja toisen Barker-teatterissa Turussa ilman selkeää suunnitelmaa lopputulemasta. Kuukausien aikana keskityimme esimerkiksi silmät sidottuina tehtäviin improvisaatio- ja unisono-harjoitteisiin, keksimäämme Stone Composition -tehtävään, jossa kukin vuorollaan asettui tilaan jollain liikkeellä tai eleellä, sekä silmillä ”piirtämiseen”, josta kehitimme erilaisia kehollisia muunnoksia.
Prosessin päätteeksi rakensimme löytämistämme aihioista score-muotoisen esityksen Me oltiin Mjösundissa – Käsittämätön tanssiteos, joka kantaesitettiin Barker-teatterissa syyskuussa 2005. Keskeistä esityksessä oli, että materiaalien tutkiminen jatkui vielä esitystilanteessa ja läpi esityskauden. Teoksen jokainen esityskerta oli erilainen, ja moniin esityksen osiin ja tehtäviin oli sisäänkirjoitettuna jonkinlainen sattuma tai muutos. Syksyllä 2005 myös kirjoitin projektista Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n Liitos-lehteen. Kemiö-projektin jälkeen organisoin vielä neljä vastaavaa produktiota eri kokoonpanoilla ja eri tiloissa vuosina 2006–2011.
Ehkä-tuotannon alkutaipaleen kollektiiviprojektien ideologia juurtui osaksi yhteisön perustuksia ja taiteilijalähtöistä toimintatapaa. Monet kollektiivisen työskentelyn kantavista periaatteista ovat edelleen Ehkä-tuotannon tärkeitä arvoja sekä yhteisön toimintaa ja sisältöjen kuratointia ohjaavia tavoitteita, kuten pyrkimys yhdenvertaisuuteen, dialogisuuteen, kuunteluun, joustavuuteen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Yhteisön toiminta pohjautuu taiteen vapauden ja itseisarvon vaalimiselle, mikä oli myös kollektiiviprojektien ytimessä. Omassa työssäni puhdas kollektiivinen työskentely on jäänyt taakse, mutta työtapoihini kokemus jätti pysyvän jäljen, josta ammennan edelleen.
Käsittämätön tilaprojekti
Vuonna 2007 perustimme Tashi Iwaokan, Kaisa Koulun, Violetta Perran ja Maija Reeta Raumannin kanssa Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry:n, jonka jäsenistössä on sittemmin tapahtunut muutoksia. Ehkä-tuotannon taiteellisen toiminnan hallinnolliseksi kehykseksi luotu aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys on toiminut rekisteröitynä yhdistyksenä helmikuusta 2008 lähtien. Vuonna 2009 Ehkä ry:n toiminnassa tapahtui merkittävä käänne, kun yhdistys vuokrasi Turusta työtilan. Tila oli Ehkä-tuotannon uusi kestollinen projekti, poikkialainen Nykytaidetila Kutomo.
Nykytaidetila Kutomo sai alkunsa yksinkertaisesta tarpeesta omaan tilaan taiteilijana. Olin asettunut takaisin Turkuun, ensimmäinen lapseni oli 3-vuotias ja toinen noin puolivuotias, ja työskentelin vaihtuvissa konteksteissa. Lainnon Kutomo Oy:n vanhasta tehdasrakennuksesta vapautui verkkokauppa Finnish Design Shopin varastona käytetty tila, jossa olin jo aiemmin huomannut sen edellytykset toimia tanssin ja esitystaiteen työ- ja esitystilana. Innostuneena aloin visioida studionäyttämöä, jossa voisin työskennellä itse ja jonne voisi kutsua kiinnostavia taiteilijoita vierailemaan ja esiintymään. Hierarkkisen teatterin sijaan halusin olla luomassa mielekästä taiteilijavetoista työympäristöä, joka olisi tasa-arvoinen, sosiaalinen ja avoin.
Suostuttelin niin ikään Turkuun muuttaneen Maija Reeta Raumannin mukaani tilahankkeeseen, vaikka tuoreella yhdistyksellämme ei ollut yhtään rahaa. Omat tuloni muodostuivat tuolloin lähinnä kotihoidontuesta ja Raumannin työttömyyskorvauksesta. Saimme tilan vuokrattua ja takuuvuokrat maksettua lainaamalla molempien vanhemmilta sekä uskomalla, että projekti kannattaisi pidemmän päälle. Puolitoista vuotta pyöritimme tilaa täysin omakustanteisesti eli lainasimme olemattomista tuloistamme yhdistykselle rahaa vuokranmaksuun ja muihin tilan kustannuksiin. Vuosien kuluessa omakustanneosuus hiljalleen pieneni ja yhdistys kykeni maksamaan itse omat laskunsa. Jälkeenpäin ajatellen kuvio tuntuu aika uskomattomalta ja mahdottomalta, mutta niin se meni.
Heti ensimmäisenä toimivuonna tilassa toteutui muun muassa avajaistapahtuma, oman teokseni Bluer than Blue kantaesitys sekä ensimmäinen XS – Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaali, jota on sittemmin järjestetty vuosittain. Seuraavan vuoden 2010 ohjelma oli jo monipuolinen kokonaisuus Ehkän omia tuotantoja, vierailuja, yhteistöitä ja tapahtumia. Vuodelle 2011 Valtion tanssitaidetoimikunta myönsi Ehkä-tuotannolle 10 000 euron erityisavustuksen, joka tuntui isolta tunnustukselta ja kannusti jatkamaan hullua projektia. Seuraavalle vuodelle Ehkä sai ensimmäisen 20 000 euron toiminta-avustuksen.
Valtio on edelleen Ehkän päätukija, ja toiminta mahdollistuu pitkälti Taiteen edistämiskeskuksen myöntämän harkinnanvaraisen avustuksen turvin. Turun kaupungin toiminta-avustus Ehkälle oli vuoteen 2019 saakka 2 000 euroa/vuosi, kunnes tuki liikahti hienoiseen nousuun. Läntinen tanssin aluekeskus on ollut Ehkä-tuotannon tärkeä yhteistyökumppani alusta alkaen, ja toimintaa on tukenut myös Koneen Säätiö.
Perustamisvaiheessa Nykytaidetila Kutomo oli paljas tehdaskiinteistötila betonilattioineen. Yhdistyksen nollabudjetti pakotti luoviin ratkaisuihin tilan muokkauksessa ja varustelussa. Loimme esimerkiksi ”joustolattian” valtavista pahvilaatikkoelementeistä ja lämpiöverhon lakanakankaasta. Saimme vuoden 2009 Olohuone 306,4km² -kaupunkitaidefestivaalilta lahjoituksena graffitiseinävaneria, josta isäni nikkaroi kuusi isoa laatikkoa liikuteltaviksi katsomorakenteiksi. Laatikot ovat edelleen käytössä. Valtaosa tilan kalusteista, astioista ja muista tarpeista on haalittu omista nurkista ja perheiden varastoista. Osa taas on saatu lahjoituksena, kuten esimerkiksi 40 kappaletta vanhoja koulutuoleja.
Vuonna 2010 asensimme itse tilaan puulattian, jonka materiaalit rakennuksen omistaja Kiinteistöyhtiö Lahtonen Oy kustansi. Halusimme säilyttää tilan valkoisten seinäpintojen tuoman valoisuuden, ja muutostöitä on tehty tilan tunnelmaa tunnustellen. Ensimmäiset kuusi vuotta Nykytaidetila Kutomo toimi yhdessä tilassa, kunnes vuonna 2015 Ehkä vuokrasi viereisen tilan toimistoksi sekä toiseksi työ- ja residenssitilaksi. Kahdessa erillisessä tilassa – Studio 1 ja Studio 2 – voi tapahtua rinnakkain esimerkiksi teoksen harjoittelua, taiteellista suunnittelutyötä, kokoustamista ja toimistotyötä.
Kokeellisen taiteen leikkikenttä
Oma tila on Ehkä-tuotannolle mittava resurssi, jonka avaamisen myötä toiminta saattoi kasvaa ja monimuotoistua. Tila loi mahdollisuuden yhteistyöhön yksittäisten taiteilijoiden, työryhmien ja muiden taidetoimijoiden kanssa, jolloin resurssi hyödytti useampia tekijöitä. Nykytaidetila Kutomosta muodostui lyhyessä ajassa tärkeä vapaan kentän taiteilijoiden työtila, näyttämö ja kohtaamispaikka, jossa on vuosina 2009–2024 nähty ja koettu lukematon määrä kantaesityksiä ja vierailuja, festivaaleja ja tapahtumia sekä pienimuotoisia esityksiä ja projekteja.
Uuden tanssin ja esitystaiteen lisäksi Ehkä-tuotanto on mahdollistanut teoksia, työskentelyä ja opetustoimintaa lastenkulttuurin, äänitaiteen, musiikin, kuvataiteen, nukketeatterin, teatterin ja performanssin aloilta. Toiminta hyödyttää pitkälti yli sadan taiteilijan työtä joka vuosi. Nykytaidetila Kutomon perustamisesta lähtien Ehkän periaatteena on ollut työtilan maksuttomuus tekijöille, joiden kanssa tehdään yhteistyötä. Kesti kauan ennen kuin yhteisöllä oli mahdollisuus maksaa taiteilijoille työskentelystä ja esiintymisestä palkkaa tai mitään muutakaan korvausta, jolloin harjoitus- ja esitystila sekä residenssimajoitus olivat resurssi, jonka pystyimme tarjoamaan. Nykyään Ehkän vuotuinen ohjelmisto sisältää keskimäärin 4–6 osatuotettua kantaesitystä, 3-5 vierailuesitystä, XS ja Spring Roll -festivaalit, jatkuvan residenssi- ja opetustoiminnan sekä lukuisan määrän eri alojen taidetapahtumia.
Nykytaidetila Kutomolla kukoisti esimerkiksi Beta-kollektiivin taiteellinen toiminta vuosina 2010–2016. Kuvataiteilijoiden Antti Jussilan ja Jade Kallion kanssa perustamani ryhmä toteutti ensimmäisinä vuosinaan 2010–2013 kymmeniä kokeellisia esitystapahtumia, Keskeneräisen Musiikin Festivaaleja (KMF) ja juhlia, jotka yhdistivät ja inspiroivat paikallista taidekenttää. Betan esitysillat toimivat matalankynnyksen alustana esitysaihioiden testaamiseen, ja perustavana ideana oli rohkaista tekijöitä avoimempaan keskusteluun kehitysvaiheessa olevista teoksista. Suositut Keskeneräisen Musiikin Festivaalit loivat riemastuttavan kehyksen erilaisille bändi-, musiikki- ja äänikokeiluille ja -debyyteille. Betan tilaisuuksia toteutettiin Nykytaidetila Kutomon lisäksi myös Titanik-galleriassa.
Aktiivisen tapahtumien järjestämiskauden jälkeen Beta keskittyi vuosina 2013–2016 tekemään omia esityksiä, joista esimerkiksi Commedia dell’Arte (2013) nähtiin Nykytaidetila Kutomolla, Viva Like Ever (2014) Mad House Helsingissä ja Le printemps à Paris (2014) Sibelius-museossa. Betan työskentelyn ytimessä oli iloinen, rajaton luovuus sekä tekemisen keveys ja vaivattomuus, joka väreili muodostamamme ryhmän keskellä. Aihe tai idea esitykseen saattoi kehkeytyä täysin sattumalta, ja työskentely esitystä kohti oli yhtä intuitiivista ja mielivaltaista. Tapahtumien ja esitysten tekemisen lisäksi järjestimme päättymättömiä karaokejuhlia, joita moni muistelee lämmöllä. Betan toiminta ja energia loivat ympärilleen taiteellisen yhteisön, jonka myötävaikutuksella tekijät verkostoituivat.
Työskentelimme Maija Reeta Raumannin kanssa Ehkä-tuotannon ja Nykytaidetila Kutomon hyväksi vuosikausia ehdoitta ja ilman minkäänlaista korvausta. Vahva sitoutuminen ja into kannattelivat tekemistä pitkälle, mutta vuosien varrella voimavarat ovat olleet myös koetuksella. Kun työtä tehtiin palkatta ja oman taiteellisen työn ohessa, oli olennaista, että koimme tuottamamme sisällöt tärkeinä. Oli rikastuttavaa todistaa työskentelyn tuloksia esityksissä ja tapahtumissa sekä saada kiitosta taiteilijoilta työn mahdollistamisesta. Resurssien jakaminen, verkostojen laajeneminen, upeiden teosten näkeminen ja kokeminen sekä positiivinen kollegiaalinen palaute tekivät toiminnasta merkityksellistä ja arvokasta.
Vuoden 2020 alusta Ehkä-tuotanto palkkasi ensimmäisen yhteisön ulkopuolisen työntekijän, osa-aikaisen tuotantokoordinaattorin, eli yli kymmenen vuotta pyöritimme toimintaa Raumannin kanssa kahden. Pitkäjänteisellä työllä Ehkä-tuotannon rahoitus on kasvanut, ja nykyään yhteisön palveluksessa on useampi osa-aikaisesti työskentelevä henkilö sekä kymmeniä projektikohtaisesti palkattuja taiteilijoita.
Intuitio kuratoinnin työkaluna
Ehkä-tuotannon ja Nykytaidetila Kutomon ohjelmisto on alusta alkaen rakentunut eri reittejä. Taiteilijavetoisena toimijana Ehkä-tuotanto on jatkuvassa vuoropuhelussa kentän kanssa ja koetaan tekijöiden keskuudessa helposti lähestyttäväksi. Ohjelmistovalintoja ja muuta sisällön tuottamista ovat ohjanneet intuitio, verkostot ja näkemys. Alkuvuosina Nykytaidetila Kutomon ohjelmisto muodostui pitkälti omien kontaktiemme kautta, mutta toiminnan jatkuessa ja kehittyessä ohjelmistohaun avaaminen tuntui tärkeältä. Avoin haku toimi myös työkaluna, jolla keskittää esitys- ja yhteistyöehdotukset, joita tuli koko ajan enemmän. Ensimmäiset avoimet haut olivat residenssi- ja näyttelyhakuja, ja laajempaa ohjelmistohakua on järjestetty vuodesta 2014 lähtien. Viime vuosina avoimen haun kautta on tullut keskimäärin 90–120 ehdotusta ja haun ulkopuolelta vuosittain 20–30 ehdotusta. Ohjelmistoon on päätynyt yhteensä noin 17 prosenttia ehdotuksista.
Ehkä-tuotannon kuratointi nojaa taiteilijalähtöiseen ja epäkaupalliseen ajatteluun, joka sallii omaehtoisen taiteen edistämisen. Päätöksiä ei ohjaa ehdotuksen myyvyys vaan taiteellinen kiinnostavuus, jolloin tilaa voidaan antaa myös hauraammille eleille. Valintoja pyritään myös tekemään niin, että ehdotuksen toteuttaminen olisi mielekästä Ehkän talous-, henkilöstö- ja tilaresursseilla. Vuonna 2016 ohjelmistohaun purkamiseen muodostettiin Ehkä-tuotannon taiteellinen työryhmä, johon kuuluivat Raumannin ja itseni lisäksi taiteilijat Mira Kautto, Maija Mustonen ja Masi Tiitta. Työryhmä työskenteli avoimen haun parissa vaihtuvin kokoonpanoin vuosina 2016–2022. Vuosina 2023–2024 valintoja on pohtinut kanssani dramaturgi Even Minn.
20-vuotiaan ystävät ja lahjatoiveet
Tänä vuonna Ehkä-tuotanto on 20-vuotias ja Nykytaidetila Kutomon perustamisesta on 15 vuotta. Ehkästä on kasvanut palkittu ja varteenotettava vapaan kentän toimija, ja Nykytaidetila Kutomon merkitys tanssi- ja esitystaiteilijoiden työskentelylle on kiistaton. Monet taiteilijat ovat kulkeneet kentälle Nykytaidetila Kutomon kautta, ja Ehkä-tuotannon myötävaikutuksella on valmistunut suuri määrä teoksia, jotka muuten eivät olisi voineet toteutua.
Ehkän yhteistyökumppaneita ovat satojen taiteilijoiden lisäksi muut taideyhteisöt, paikat ja alustat Turun alueella, muualla Suomessa ja Euroopassa. Paikallisista toimijoista merkittävimpiä kumppaneita ovat Arte ry ja Titanik-galleria, Himera-ryhmä, Läntinen tanssin aluekeskus, New Performance Turku Biennale ja Osuuskunta Poesian Turun toimipiste, joiden kanssa toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti. Tärkeimpiä kumppaneita kansallisesti ovat esimerkiksi Baltic Circle -festivaali, Mad House Helsinki, rendezvous ry ja Zodiak – Uuden tanssin keskus sekä kansainvälisesti virolainen Sõltumatu Tantsu Lava.
Osatuottamisen, residenssitoiminnan ja muun yhteistyön kautta Ehkä-tuotanto on jatkuvasti mukana toteuttamassa kantaesityksiä ja muita ulostuloja eri tiloihin, näyttämöille ja tapahtumiin. Ehkä on ollut mahdollistamassa teoksia esimerkiksi ARS22-näyttelyyn, Drifts Festivalille, Helsingin juhlaviikoille, Helsingin Taidehalliin, Kansallisteatteriin, Kiasma-teatteriin, Kulttuurikeskus Caisaan, Kulttuurikeskus Stoaan, Liikkeellä marraskuussa -festivaalille, MAA-tila Galleriaan, Mad House Helsinkiin, Nykytaiteen museo Kiasmaan, Porin taidemuseoon, Pixelache-festivaalille, Sorbus- ja SIC-gallerioihin, Tanssin Aika -festivaalille, Tanssivirtaa Tampereella -festivaalille, Turun yliopiston kampukselle, Täydenkuun Tanssit -festivaalille, UrbanApa -festivaalille, Outo Olo -galleriaan, Wäinö Aaltosen museoon, Yksin Sateessa? -festivaalille sekä moniin esitysyhteyksiin ulkomailla esimerkiksi Amsterdamissa, Lontoossa, Pariisissa, San Franciscossa, Tallinnassa ja Varsovassa.
Moni asia on maailmassa ja omassa elämässäni toisin kuin vuonna 2004. Taidekentän muuttumaton vakio on, että pienten toimijoiden harteilla on paljon vastuuta taiteen vapauden, kokeilevuuden ja herkkyyden säilyttämiseksi. Pienet taidetoimijat ovat kuin elämän ituja tai valon pilkahduksia entistä kaupallisemmassa ja kovemmassa maailmassa. Toivonkin 20-vuotiaalle Ehkä-tuotannolle ja muille kaltaisilleen voimia jatkuvaan taisteluun nihkeää taidepolitiikkaa vastaan ja kärsivällisyyttä yhteiskunnan taidekielteisyyden kanssa. Toivon myös, että Ehkä-tuotanto säilyttää myönteisen vireensä ja sielukkuutensa sekä leikin ja ilon tekemisen ytimessä jatkossakin.
Perinteinen 20-vuotiaan syntymäpäivälahjatoive on saada rahaa, mutta tämänhetkisessä poliittisessa ilmapiirissä haaveita lisärahoituksesta ei uskalla elätellä. Harras toiveeni on, että vapaalla kentällä säilyisi kovalla työllä saavutetut rakenteet, jotka ovat hauraat ja huojuvat, mutta taiteen tekemiselle elintärkeät.
Lähteet:
Torkkel, Anna. 2005. Me oltiin Mjösundissa. Suomen tanssi- ja sirkustaiteiljijoiden jäsenlehti Liitos 4/2005.
Esitykset:
Iwaoka, Tashi; Torkkel, Anna. 2005. CARLO FOR EVER. Ehkä-tuotanto ja Muiderpoorttheater Amsterdam.
Iwaoka, Tashi; Järvenpää, Jouni; Muilu, Eeva; Raumanni, Maija Reeta; Torkkel, Anna. Me oltiin Mjösundissa – Käsittämätön tanssiteos. 2005. Ehkä-tuotanto, Barker-teatteri ja Läntinen tanssin aluekeskus.
Torkkel, Anna. 2007. Olen lintu. Ehkä-tuotanto ja Barker-teatteri.
Iwaoka, Tashi; Torkkel, Anna. 2007. Ihana maailma! Ehkä-tuotanto, Manillan Vanha viinatehdas ja Läntinen tanssin aluekeskus.
Torkkel, Anna. Bluer than Blue. 2009. Ehkä-tuotanto.
Jussila, Antti; Kallio, Jade; Torkkel, Anna. Commedia dell’Arte. 2013. Beta ja Ehkä-tuotanto.
Jussila, Antti; Kallio, Jade; Torkkel, Anna. Viva Like Ever. 2014. Beta, Ehkä-tuotanto ja Mad House Helsinki.
Jussila, Antti; Kallio, Jade; Torkkel, Anna. Le printemps à Paris. 2014. Beta, Ehkä-tuotanto ja Sibelius-museo.
EHKÄ 20 YEARS: Anna Torkkel: Ehkä Means Possibilities
Founded in Amsterdam in 2004, Ehkä-production has its 20th anniversary this year! To celebrate the milestone a publication curated and edited by Even Minn and Anna Torkkel will be released at the upcoming XS Festival in December. The texts in the publication focus on the creation and reception of art and the societal structures surrounding artistic work. In addition to Minn and Torkkel, the project involves the artists and writers Aurora Ala-Hakula, Niko Hallikainen, Matias Loikala, Milka Luhtaniemi, and Anna Mustonen.
As a preview, we publish a writing by Anna Torkkel revealing the history of Ehkä-production and Contemporary Art Space Kutomo.
Photos: Ai Koyama (Tashi Iwaoka and Anna Torkkel, Amsterdam 2005), Even Minn
Anna Torkkel: Ehkä Means Possibilities
In this text, I will introduce the beginnings of Ehkä-production, the establishment of Contemporary Art Space Kutomo, and its different phases and the present state of our 20-year-old community, all of which are intertwined with my own artistic work and life. The text shifts between artworks, the management of the art space, and production in the independent arts sector, with a focus on the community’s first decade. In addition to outlining a timeline, I wanted to explore the underlying aspects, such as the ways of working, artistic choices and interests, as well as the human factors and personal reasons that I believe have played a significant role in shaping Ehkä-production.
Ehkä-production, an independent community in the field of new dance and performance, was born out of enthusiasm, interest and friendship, but also from a personal belief that, as an artist, one must create the conditions for their own work. The development of Ehkä was made possible by perseverance, determination and courage, while its continuity was ensured by relentlessness and unceasing idealism. This text is not a comprehensive history, but rather a collection of experiences and memories – a selection of significant events along Ehkä’s journey. Inevitably, many details and noteworthy moments fall outside the scope of this text.
At the Heart: Freedom
At the time of establishing Ehkä-production in 2004, I was living in Amsterdam and had been working in the dance field for several years. I wanted to frame my artistic work in some way, but I did not dream of establishing my own company or ensemble. Instead, I sought something freer and more flexible.
I became friends with performance artist Tashi Iwaoka, and we had the idea of intertwining our artistic works. We thought a shared concept could act as an umbrella over our projects, creating a recognisable signature, almost like a trademark. This would allow our works to form a cohesive continuum, revealing certain methods, proposals, aesthetics, creators and locations. Under the umbrella, our works would be seen as part of a larger collective vision, rather than as individual efforts. The word ‘ehkä’, meaning ‘maybe’ or ‘possibly’, was chosen for its connotation of positive potential, openness and not-knowing. ‘Ehkä’ is not definitive, nor does it claim anything; instead, it suggests different directions and expresses the possibility of something happening or materialising. ‘Ehkä’ is like an artistic process.
In the first years of Ehkä-production, from 2004 to 2008, the focus was on individual performances and projects in Amsterdam and Turku, but also in Helsinki, Kemiö, Kuopio, Kustavi, and Pyhäjärvi. Iwaoka and I created several works together and separately for different performance spaces. Additionally, I organised guest performances, convened a series of international collective projects, and produced premieres. Ehkä-production’s first work and our first co-direction with Iwaoka was CARLO FOR EVER, which also marked a new phase in my artistic work. Premiered in Amsterdam in the spring of 2005, this solo work launched a performance trilogy that explored freedom and its boundaries from different perspectives. The two other works in the trilogy, Olen lintu (I’m a Bird) and Ihana maailma! (A Lovely World!), premiered in 2007.
The title CARLO FOR EVER refers to the cheap Carlo chocolate spread of the Dutch Dirk supermarket chain and our reflections on desire, dependency and secrets. The choreography of the solo was built around the embodiment of different states of being, performative acts, and immersion in movement-imaginary tasks. For instance, in one scene, the performer sits at a desk trying to carry out six different actions simultaneously: singing, writing with their right hand, moving their left hand smoothly in the air, tapping a rhythm with their right foot while moving their left foot randomly, and making eye contact with the audience. We called this task ‘the impossible task’ or ‘six elements.’
In another central scene, the performer moves across the space at floor level as if pulled by external forces or strings. The performer’s body parts are drawn in different directions, first slowly, then comfortably on autopilot, and finally uncontrollably. CARLO FOR EVER encapsulated our proposal for choreography and stagecraft at the time, blending new dance, performance art, butoh and kitsch aesthetics. The work’s conceptual-anatomical relationship with corporeality and movement, along with the absoluteness of physical states of being, were also prominent features in our subsequent productions.
Collective Ways of Working as Ehkä’s Foundation
In Amsterdam, I became interested in collective working methods and process-oriented work, and I wanted to create something similar in Finland. I was intrigued by shared authorship, the fading of the auteur, and focusing on the artistic processes of working groups. In 2005, I initiated and convened the first collective project of Ehkä-production, tentatively titled the Kemiö project, inviting dance artists Jouni Järvenpää, Eeva Muilu and Maija Reeta Raumanni, along with performance artist Tashi Iwaoka. The concept of the Kemiö project was to immerse ourselves in a process driven not by a single artist’s vision but by the proposals, questions and exercises of each participant. The aim was for the group to work with materials that emerged organically from these shared moments during the process.
We worked and lived for a month at an old village school in Mjösund on the island of Kemiö and another month at Barker Theatre in Turku without a clear plan for the outcome. During those months, we focused, for instance, on improvisation and unison movement tasks performed blindfolded, a task we created called Stone Composition, where each person, in turn, placed themselves in the space with a movement or gesture, and also ‘drawing’ with the eyes, from which we developed various bodily variations.
At the end of the process, we built a score-based performance, We Were in Mjösund, which premiered at Barker Theatre in September 2005. A key aspect of the performance was that the exploration of the materials continued during the performance and throughout the performance season. Each performance was different, and many parts and tasks of the performance incorporated elements of chance or change. In the autumn of 2005, I also wrote about the project in the Liitos magazine of the Union of Dance and Circus Artists Finland. After the Kemiö project, I organised four similar productions with different working groups and in different spaces between 2006 and 2011.
The ideology of Ehkä-production’s early collective projects became embedded in the foundation of the community and its artist-led approach. Many of the core principles of collective working constitute important values for Ehkä-production and guide the community’s activities and content curation, such as striving for equality, dialogue, listening, flexibility and social sustainability. Ehkä is founded on artistic freedom and the intrinsic value of art, both of which were central to the collective projects. Although pure collective working has taken a backseat regarding my own work, the experience has left a lasting impression on my working methods.
A Non-Conventional Space Project
In 2007, together with Tashi Iwaoka, Kaisa Koulu, Violetta Perra and Maija Reeta Raumanni, we founded the Dance and Performance Art Association Ehkä, which has since seen changes in its membership over time. Created as an administrative framework for the artistic activities of Ehkä-production, the non-profit association has been operating as a registered association since February 2008. A significant turning point for Ehkä came in 2009, when the association rented a workspace in Turku. This space – interdisciplinary Contemporary Art Space Kutomo – became Ehkä’s new durational project.
Kutomo was born out of a simple need for my own space as an artist. I had relocated to Turku, my first child was 3 years old and my second about six months old, and I was working in varying environments and venues. A space became available at the old factory building of Lainnon Kutomo Oy, which had previously been used as the warehouse for the Finnish Design Shop. I had already noticed its potential as a work and performance space for dance and performance. Enthusiastically, I began to envision a studio stage where I could work and invite interesting artists to visit and perform. Instead of a hierarchical theatre, I wanted to create a meaningful, artist-led working environment that would be equal, social and open.
I also persuaded Maija Reeta Raumanni, who had recently moved to Turku, to join me in the space project, even though our newly established association didn’t have any money. At the time, my income mainly consisted of home care allowance and Raumanni’s of unemployment benefit. We managed to rent the space and pay the security deposits by borrowing the money from our parents, believing the project would be worthwhile in the long run. For a year and a half, we ran the space entirely self-funded, meaning we lent money from our non-existent incomes to the association to cover rent and other costs. Over time, the proportion of self-funding gradually decreased, and the association was eventually able to cover its own bills. In retrospect, it all seems quite unbelievable and impossible, but that’s how it happened.
In the very first year, the venue hosted an opening event, the premiere of my own work Bluer than Blue, and the first XS – Festival for New Dance and Performance, which has since been held annually. The following year’s programme in 2010 was already a diverse combination of Ehkä’s own productions, guest performances, collaborations and events. In 2011, the National Council for Dance granted Ehkä-production a special grant of €10,000, which felt like significant recognition and encouraged us to continue this whirlwind of a project. The following year, Ehkä received its first operating grant of €20,000.
The Finnish state remains the main supporter of Ehkä, and its activities are largely made possible by discretionary grants awarded by the Arts Promotion Centre Finland (Taike). Until 2019, the City of Turku’s operating grant to Ehkä was €2,000 per year, which has then slightly increased. From the very beginning, the Regional Dance Centre of Western Finland has been an important partner for Ehkä-production, and the association has also been supported by the Kone Foundation.
At the time of its establishment, Contemporary Art Space Kutomo was a bare industrial property with concrete floors. The association’s zero-euro budget forced us to find creative solutions in shaping and equipping the space. For instance, we created a “sprung dance floor” from large cardboard box elements and a foyer curtain from bed sheets. We received a donation of graffiti plywood walls from the 2009 Olohuone 306,4km² Urban Art Festival, and my father built six large boxes from them that could be used as movable audience structures. These boxes are still in use. Most of the furniture, dishes and other necessities for the space were scavenged from our own homes and family storage. Some items were donated to us, like the 40 old school chairs we received.
In 2010, we installed a wooden floor in the space. The materials were funded by the owner of the building, Kiinteistöyhtiö Lahtonen Oy. We wanted to preserve the brightness created by the white walls of the space, so all the alterations were made with careful consideration of the space’s atmosphere. For the first six years, Contemporary Art Space Kutomo operated in a single space. In 2015, Ehkä rented an adjacent space, creating an additional space for residencies and work. In the two separate spaces – Studio 1 and Studio 2 – it became possible to simultaneously host, for example, rehearsals, artistic planning sessions, meetings and office work.
A Playground of Experimental Art
Contemporary Art Space Kutomo is a significant resource for Ehkä-production: the opening of the space has permitted Ehkä to grow and diversify. The space has created opportunities for collaboration with individual artists, working groups and other art communities, benefiting many creators. In a short period of time, Kutomo has become an important workspace, stage and meeting point in the independent arts sector. From 2009 and 2024, it has hosted countless premieres, guest performsnces, festivals and events, as well as small-scale performances and projects.
In addition to new dance and performance art, Ehkä-production has facilitated performances, working and teaching in the fields of children’s culture, sound art, music, visual arts, puppetry, and theatre. Each year, Ehkä supports the work of well over a hundred artists. Since the founding of Contemporary Art Space Kutomo, one of Ehkä’s guiding principles has been to offer a free workspace to its collaborators. It took a long time before the community could pay artists for their work and performances or offer any kind of compensation. In the early days, rehearsal and performance space, as well as residency accommodation, were the main resources we could provide. Today, Ehkä’s annual programme includes an average of 4–6 co-produced premieres, 3–5 guest performances, the XS and Spring Roll festivals, an ongoing residency, teaching, and numerous interdisciplinary art events.
For example, Contemporary Art Space Kutomo was the home of Beta Collective from 2010 to 2016. The group, which I co-founded with visual artists Antti Jussila and Jade Kallio, organised dozens of experimental performance events, Festivals of Unfinished Music (KMF) and parties that united and inspired the local art scene during its early years from 2010 to 2013. Beta’s performance nights served as a low-threshold platform for testing performance concepts, with the basic idea of encouraging more open discussion about works in progress. The popular Festivals of Unfinished Music provided a joyful framework for various band, music and sound experiments and debuts. Beta’s events were held not only at Contemporary Art Space Kutomo but also at Titanik Gallery.
After a period of actively producing events, Beta focused on creating its own performances between 2013 and 2016. Notable performances include Commedia dell’Arte at Kutomo in 2013, Viva Like Ever at Mad House Helsinki in 2014, and Le printemps à Paris at the Sibelius Museum in 2014. Joyful, boundless creativity was at the core of Beta’s work, as well as the lightness and effortlessness of creating that radiated within the group. Ideas for performances often emerged completely by chance, and the process of working towards a performance was just as intuitive and arbitrary. In addition to creating events and performances, we organised endless karaoke parties, which many fondly remember. Beta’s events and energy created an artistic community that facilitated networking among its creators.
For many years, Maija Reeta Raumanni and I worked tirelessly for Ehkä-production and Contemporary Art Space Kutomo without any compensation. Strong commitment and passion sustained the work for a long time, but over the years, our resources were also tested. When we were working without pay alongside our own artistic work, it was essential that the content we produced was important to us. It was enriching to witness the results of our work in performances and events and to receive gratitude from artists for making their work possible. Sharing resources, expanding networks, seeing and experiencing wonderful works, and receiving positive collegial feedback made Ehkä’s activities meaningful and valuable.
At the beginning of 2020, Ehkä-production hired its first external employee, a part-time production coordinator, meaning that for over ten years, Raumanni and I ran Ehkä by ourselves. Through long-term work, Ehkä’s funding has grown, and today the community employs several part-time staff members and dozens of artists on a project basis.
Intuition as a Curational Tool
The repertoire of Ehkä-production and Contemporary Art Space Kutomo has always been built along different paths. As an artist-led community, Ehkä-production is in constant dialogue with the field and is perceived as approachable by creators. Programme choices and other content production have been guided by intuition, networks and vision. In the early years, Contemporary Art Space Kutomo’s programme was largely shaped through our own contacts, but as Kutomo expanded, adding an open call felt important. The open call also served as a tool to centralise performance and collaboration proposals, which were increasingly coming in. The first open calls were for residencies and exhibitions, and broader open calls have been organised since 2014. In recent years, an annual average of 90–120 proposals have been received through open calls, with 20–30 proposals submitted independently of the open calls. About 17 per cent of these proposals end up in the programme.
Ehkä-production’s curatorial approach is rooted in artist-centred and non-commercial thinking, allowing for the promotion of independent art. Decisions are not driven by the marketability of a proposal but by its artistic merit, creating space for more delicate and experimental gestures. Selections are also made with consideration to what is feasible and within the scope of Ehkä’s financial, staff and space availability resources. In 2016, we formed a curatorial artistic working group to help manage the programme selection process. Originally, the group included Raumanni, me, and artists Mira Kautto, Maija Mustonen and Masi Tiitta. Between 2016 and 2022, the group worked on open calls with varying members. In 2023–2024, dramaturge Even Minn joined me in the selection process.
20-Year-Old’s Friends and Wish List
This year marks the 20th anniversary of Ehkä-production, as well as the 15th anniversary of Contemporary Art Space Kutomo. Over the years, Ehkä has grown into an award-winning, credible community, a hub of artistic activity, and a significant employer in the independent arts sector. The importance of Contemporary Art Space Kutomo for dance and performance artists cannot be overstated. Many artists have launched their careers through Contemporary Art Space Kutomo, and many works that might not have otherwise been realised have been made possible with the support of Ehkä-production.
In addition to hundreds of artists, Ehkä collaborates with numerous other art communities, venues and platforms in the Turku region, across Finland and throughout Europe. Among our most significant local partners are Arte ry and Titanik Gallery, the Himera group, the Regional Dance Centre of Western Finland, New Performance Turku Biennale, and Osuuskunta Poesia’s Turku branch, with whom we have developed long-term collaborations. Nationally, key partners include Baltic Circle Festival, Mad House Helsinki, rendezvous ry, and Zodiak – Center for New Dance. Internationally, our partners include Sõltumatu Tantsu Lava in Estonia.
Through co-production, residencies and other collaborative efforts, Ehkä-production consistently plays a role in creating premieres and other performances for various spaces, stages and events. Ehkä has supported works for the ARS22 exhibition, Drifts Festival, Helsinki Festival, Kunsthalle Helsinki, the Finnish National Theatre, Kiasma Theatre, Cultural Centre Caisa, Cultural Centre Stoa, Moving in November festival, MAA-tila Gallery, Mad House Helsinki, Museum of Contemporary Art Kiasma, Pori Art Museum, Pixelache festival, Sorbus and SIC Galleries, the Jyväskylä Dance Festival, Tampere Dance Current Contemporary Dance Festival, University of Turku campus, Full Moon Dance Festival, UrbanApa festival, Outo Olo Gallery, Wäinö Aaltonen Museum, Lonely in the Rain? festival, and numerous international events in cities such as Amsterdam, London, Paris, San Francisco, Tallinn and Warsaw.
Much has changed in the world and in my life since 2004. However, one constant in the art scene is that small communities and creators bear a significant responsibility to preserve the freedom, experimental nature and sensitivity of art. Small art communities and creators are like seeds of life or glimpses of light in an increasingly commercialised and harsh world. Therefore, I wish the 20-year-old Ehkä-production and other similar communities the strength to continue fighting against anti-art policies and the patience to contend with societal indifference towards art. I also hope that Ehkä-production will continue to embody its positive spirit and soulful approach, with playfulness and joy remaining at the core of its work.
While it may be traditional for a 20-year-old to wish for money as a birthday gift, in the current political climate, it is difficult to dream of increased funding. My deepest wish is that the structures we have worked so hard to establish in the independent arts sector will remain intact. These structures may be fragile and precarious, but they are vital for the creation of art.
References:
Torkkel, A. (2005) ’Me oltiin Mjösundissa’ [We Were in Mjösund], Liitos, 4.
Performances:
Iwaoka, T. and Torkkel, A. (2005) CARLO FOR EVER. Ehkä-production and Muiderpoorttheater Amsterdam.
Iwaoka, T., Järvenpää, J., Muilu, E., Raumanni, M. and Torkkel, A. (2005) Me oltiin Mjösundissa [We Were in Mjösund]. Ehkä-production, Barker Theatre and Regional Dance Centre of Western Finland.
Torkkel, A. (2007) Olen lintu [I’m a Bird]. Ehkä-production and Barker-theatre.
Iwaoka, T. and Torkkel, A. (2007) Ihana maailma! [A Lovely World!]. Ehkä-production, Manilla Vanha viinatehdas and Regional Dance Centre of Western Finland.
Torkkel, A. (2009) Bluer than Blue. Ehkä-production.
Jussila, A., Kallio, J. and Torkkel, A. (2013) Commedia dell’Arte. Beta and Ehkä-production.
Jussila, A.; Kallio, J. and Torkkel, A. (2014) Viva Like Ever. Beta, Ehkä-production and Mad House Helsinki.
Jussila, A. Kallio, J. and Torkkel, A. (2014) Le printemps à Paris. Beta, Ehkä-production and Sibelius Museum.
English translation of Anna Torkkel’s text: Eve Lahikainen