Esitysten, tapahtumien, työpajojen ja tanssituntien lisäksi Nykytaidetila Kutomo toimii taiteilijoiden residenssi- ja työtilana ympäri vuoden. Nykytaidetila Kutomon kauniit ja valoisat studiot 1 ja 2 mahdollistavat vuosittain runsaan tekijäjoukon työskentelyn. Ehkä-tuotannon tarjoamaa residenssiä on kiitelty rauhallisesta ja uutta avaavasta ilmapiiristä, mikä mahdollistaa taiteelliseen työskentelyyn syventymisen ilman painetta välittömästä lopputulemasta. Taiteilijaresidenssiin haetaan Ehkä-tuotannon vuosittaisen avoimen haun kautta.
Nykytaidetila Kutomon kevään 2023 residenssikausi alkaa heti tammikuussa, jolloin residenssissä työskentelee Prekaarit Praktiikat -ryhmän Tiia Kasurinen, Sonjis Laine, Tuuli Vahtola ja Vanessa Virta. Ryhmä koostuu yhteensä 11 freelance-tanssitaiteilijasta. Tammikuun lopussa Laura Cemin ja Keithy Kuuspu työskentelevät residenssissä EELTÖÖTLUS-teoksen parissa.
Tammi-helmikuussa Anna Torkkel työstää residenssissä työryhmänsä Mira Kautto, Kristian Palmu, Johanna Porola, Piia Rinne, Heidi Wennerstrand ja Kaino Wennerstrand kanssa teosta Ray of light. Teos kantaesitetään Nykytaidetila Kutomolla helmikuussa.
Maaliskuun alussa residenssiin saapuu työryhmä Dash Che, Sini Henttu, Ilja Pippa, Oula Rytkönen ja Suvi Tuominen teoksen FRACPTURING tiimoilta. Työryhmä avaa prosessiaan residenssin päätteeksi Nykytaidetila Kutomolla. Maaliskuussa residenssissä työskentelee myös Eeva Juutinen työryhmänsä Terhi Hartikainen, Maria Mäkelä, Aino Juutilainen, Oskari Kaarne, Jenni Räsänen ja Helka Saariniemi. Lisäksi maaliskuun residenssitaiteilija on Satu Herrala, jonka prosessiin pääsee osallistumaan työpajan ja luennon muodossa.
Huhtikuussa Masi Tiitta aloittaa residenssissä työryhmänsä Mira Kautto, Mikko Niemistö, Anna Torkkel ja Elina Vainio kanssa Triadic Memories -teoksen parissa työskentelyn. Huhtikuun lopussa Eeva Juutinen jatkaa residenssityöskentelyä työryhmineen, ja työn tuloksena nähdään uuden teoksen EMO ensi-ilta toukokuun alussa Nykytaidetila Kutomolla.
Residenssin toukokuisia vieraita ovat Sara Grotenfelt ja Selma Reynisdóttir työryhmänsä Oscar Dempsey, Diego Manatrizio ja Alina Pajula kanssa. Työryhmä työstää residenssissä teosta Hopp. Kesäkuun alkuviikot residenssissä työskentelee Aino Laine, jonka jälkeen residenssiin saapuu Eséte Sutinen työryhmänsä Zipora Ogola, Irene Omwami, Biret Haarla Pieski, Gáddjá Haarla Pieski ja Kid Kokko kanssa. Työryhmä työstää teosta Rest as a…, joka nähdään osana Ehkä-tuotannon syysohjelmistoa. Kesäkuun lopussa työryhmä Hanna Ahti, Laura Rämä ja Jenni-Elina von Bagh työskentelee residenssissä teoksen [scene] äärellä. Heinäkuussa tiloissa työskentelevät Ella-Noora Koikkalainen ja Tuuli Vahtola intimate expectations -teoksen parissa. Teos kantaesitetään Nykytaidetila Kutomolla syyskaudella 2023.
Kuva: Hertta Kiiski (Nykytaidetila Kutomon Studio 2)
Artistic residencies at Contemporary Art Space Kutomo during spring 2023
Besides performances, events, workshops, and dance classes Contemporary Art Space Kutomo serves as a year-round artist residency. The beautiful and bright studios 1 and 2 enable the artistic work of a plentiful group of artists. The residency has been praised for its peaceful and open atmosphere, which allows artists to focus on their process without immediate pressure to show completed work. It is possible to apply for the residency through Ehkä-production’s annual open call.
Members of the Precarious Practices group, Tiia Kasurinen, Sonjis Laine, Tuuli Vahtola and Vanessa Virta work in the Contemporary Art Space Kutomo residency in January. The group consists of 11 freelance dance artists altogether. At the end of the month, Laura Cemin and Keithy Kuuspu arrive at the residency to work on their piece EELTÖÖTLUS.
In January and February, Anna Torkkel and the working group Mira Kautto, Kristian Palmu, Johanna Porola, Piia Rinne, Heidi Wennerstrand, and Kaino Wennerstrand are making their new piece Ray of light. The work premieres at Contemporary Art Space Kutomo at the end of February.
At the beginning of March, the residency welcomes Dash Che, Sini Henttu, Ilja Pippa, Oula Rytkönen, and Suvi Tuominen to work on their performance FRACPTURING. As an ending for their residency, the group opens their process in a form of a presentation at Contemporary Art Space Kutomo. In March the residency is used also by Eeva Juutinen and the working group Terhi Hartikainen, Maria Mäkelä, Aino Juutilainen, Oskari Kaarne, Jenni Räsänen ja Helka Saariniemi, and Satu Herrala who shares her process in a workshop and a lecture at Contemporary Art Space Kutomo.
Masi Tiitta starts the process of his upcoming work Triadic Memories in the residency in April with the working group Mira Kautto, Mikko Niemistö, Anna Torkkel, and Elina Vainio. At the end of April, Eeva Juutinen and the working group return to the residency, and the result of their process, the premiere of the new piece EMO is seen at Contemporary Art Space Kutomo at the beginning of May.
The artists-in-residency in May are Sara Grotenfelt and Selma Reynisdóttir with their piece Hopp and their working group Oscar Dempsey, Diego Manatrizio and Alina Pajula. The first weeks of June the artist-in-residency is Aino Laine. In June also Eséte Sutinen and the working group Zipora Ogola, Irene Omwami, Biret Haarla Pieski, Gáddjá Haarla Pieski and Kid Kokko will work in the residency on their upcoming piece Rest as a… that will be seen as part of Ehkä-production’s program in the autumn. The working group Hanna Ahti, Laura Rämä and Jenni-Elina von Bagh will arrive at the residency at the end of June to work on their piece [scene]. July’s artists Ella-Noora Koikkalainen and Tuuli Vahtola work with their new piece intimate expectations. The work premieres at Contemporary Art Space Kutomo in the autumn season of 2023.
Photo: Hertta Kiiski (Contemporary Art Space Kutomo’s Studio 2)